Tutkimukset SCD:n ja syöpäriskin välillä ovat tuottaneet ristiriitaisia tuloksia. Varhaiset tutkimukset viittasivat kohonnutun kokonaisriskin lisääntymiseen, kun taas myöhemmät väestötasoiset tutkimukset ovat osoittaneet vaihtelevia tuloksia.
Yli 7 500 brittiläisen SCD-potilaan tutkimuksessa havaittiin kaksinkertainen riski mille tahansa syövälle, mukaan lukien tietyt hematologiset ja kiinteät kasvaimet. Toisessa 6 400 potilaan tutkimuksessa ehdotettiin alhaisempaa kokonaisriskiä SCD-potilaille, mutta korkeampaa riskiä myeloosiin.
Tapaus-kontrolli tutkimuksessa ei osoittanut kohonnutta riskiä kiinteille kasvaimille, mutta hieman korkeamman riskin hematologisten kasvaimien osalta. Gene Therapy -tutkimusten seurauksena syntyneet huolenaiheet johtivat väliaikaiseen pysäytykseen ja myöhemmin terapioiden hyväksyntään varoituskappaleella mahdollisesta syöpäriskistä.
24 000 potilaan maailmanlaajuinen systemaattinen katsaus osoitti kokonaisuutena kohonneen syöpäriskin, erityisesti hematologisten syöpien osalta, sekä SCD:ssä että thalasemianissa. Punssolukromin perimän kantajien (SCT) tutkimukset eivät osoittaneet merkittävää yhteyttä syöpäriskiin, vaikka kohonnut munuaissyövän riski havaittiin.
SCD:n suhteellinen riski on pienempi kuin useimmissa syöpäalttiustiloissa. Lääkärit huomioivat, että absoluuttinen riski on alhainen SCD-potilailla, ja huolenaiheita herättää korkean annoksen kemoterapia, jota käytetään gene terapioissa ja kantasolusiirroissa. Uusimmat tutkimukset ovat tunnistaneet clonal hematopoiesin, joka on osoittanut neljä kertaa suuremman todennäköisyyssuhteen lapsilla SCD:ssä verrattuna kontrolliryhmään. Nämä havainnot viittaavat biologiseen yhteyteen SCD:n ja myeloosin välillä, mikä vaatii lisätutkimuksia.”}