Tutkimus selvitti yleisten mikromuovien vuorovaikutusta veden kanssa ja havaitsi spontaanisti tuotettavien reaktiivisten happi-lannitteiden (ROS), kuten hydroksyyliradikaalien, muodostumista mikromuovi-vesi -rajapinnoilla. Toiminta lisääntyi pinnan hydrofobisuuden kasvaessa.
Molekyylidynamiikkasimulaatiot ja laskelmat tukivat tätä suhdetta, yhdistäen osittaisen liukenemisen ja sähköstatikan hydroksidi-ionisaatioenergioihin. Kokeissa käytettiin fluoresoivia värejä ja radikaaliregulaattoreita näiden reaktioiden visualisoimiseksi ja määrittämiseksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuutta mikromuovityyppiä (polypropeeni, polietyleeni, polyvinyylikloridi, polystyreeni, PET ja polymeetylimetakrylaatti), joista polystyreeni osoitti merkittävästi suurimman aktiivisuuden.
Metanoraanin hajoaminen havaittiin vedessä, jossa oli polystyreenimikromuoveja. Biomolekyylejä, kuten lysozymi ja punasoluja, kerääntyi mikromuovipinnoille, ja proteiinien aggregaatio havaittiin erityisesti polyoleeneilla. Surffaantin läsnäolo vähensi radikaalien tuotantoa ja rajapinnan aktiivisuutta. Nämä löydökset viittaavat siihen, että mikromuovit voivat laukaista kemiallisia reaktioita, jotka voivat vahingoittaa soluja ja biomolekyylejä, haastaen oletuksen inerttiudesta. Lisätutkimuksia tarvitaan määrittämään näiden reaktioiden merkitys ihmisten terveydelle.